Stam1na, Pexi ja Petrucci JPM4

Stam1na on jo instituutio. Instituutioiksi laskettavat yhtyeet tarkoittavat tiettyä itsestäänselvyyttä. Itsestäänselvyys on sana josta yhtyeet eivät ehkä itse pidä. Mutta itsestäänselvyys ei viittaa tässä yhteydessä musiikilliseen sisältöön, vaan tiettyyn saavutettuun ja vankkaan - suorastaan horjumattomaan - asemaan. Kun yhtye tulee paikalle, ovat fanitkin siellä. Aivan sama, mitä viime vuosina yhtyeelle on tapahtunut tai ei, fanit saapuvat suurin joukoin paikalle. Sen yhtyeet kyllä hyväksyvät. Toisaalta yhtyeen hyväksyntää ei kysytä instituutioksi nimeämisessä. Sen hoitavat fanit ja tuolle jalustalle nosto vaatii pitkän ja menestyksekkään uran. Yksi hyvä levy - tai kappale - ei riitä.

Stam1nan taival on ollut pitkä ja menestyksekäs. Stam1nan musiikki on kaivertanut itselleen täysin omannäköisensä kolon Suomen peruskallioon. Se on jo kiinteä osa paikallista metallin sävyttämää elokuutiota.

Ja silti Suomen historiassa on pitkä ajanjakso ilman Stam1naa.

Uskon että tämänkin tekstin lukijoiden joukossa on niin nuoria ihmisiä, että he eivät ole koskaan eläissään todistaneet Suomea ilman Stam1naa. Toisaalta, se muistuttaa myös siitä kuinka kauan Stam1nan tukkamylly on pyörinyt maamme lavoilla.

Tässä blogissa on kaksi osaa.
Ensimmäinen valottaa erään kitaran tarinaa. Se kitara on ollut tärkeä osa Stam1nan alkutaivalta ja sillä on erityinen merkitys yhtyeen kitaristille Pekka Olkkoselle.
Toinen osa keskittyy projektiin, jossa tuo samainen kitara elvytettiin Levytukussa soittokuntoon.

KITARA

Stam1nan esikoislevy ”Stam1na” pisti liikkeelle edelleen voimissaan olevan metallitsunamin, joka levy toisensa perään vääjäämättömästi pyyhkii ylitsemme. ”Stam1nan” julkaisuvuosi oli 2005 ja useita kappaleita soitetaan - ja vaaditaan soitettavaksi - edelleen keikkoilla. Vahva merkki siitä kuinka hyvin materiaali on kestänyt ajan hammasratasta.

Tuohon esikoiseen liittyy myös Stam1nan ja Levytukun yhteistyö. Se alkoi ehkä aikaisimmalla mahdollisella hetkellä. Kuuntelin levyn ensimmäisen single-julkaisun(Kadonneet kolme sanaa) ensimmäistä julkista soittokertaa kertosäkeeseen saakka ja päätös oli selvä.

Pexi ”Pekka” Olkkonen kävi puheillamme useaan kertaan jo ennen levyn julkistusta. Hän toi kuultavaksi demoja ja tiedusteli mahdollisuutta yhteistyöhön. Pekan tähtäimessä oli nimenomaan Ibanez-kitarat, koska niiden kaulan profiili istui käteen parhaiten. Emme kuitenkaan heti voineet hypätä pelkkien demoja pohjalta yhteistyöhön. Pekka ei jäänyt asiaa murehtimaan ja uskoi että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Hän löysi ongelmaan oman ratkaisun erikoisella tavalla. Hän fanitti tuohon aikaan suuresti Dream Theater-kitaristi John Petruccia, joka oli julkaissut useamman JPM-Signature kitaramallin Ibanezin kautta. Ja kuinka ollakaan, Keltainen Pörssi lehti- tuo entisaikojen huuto.net - piti sisällään myynti-ilmoituksen Petruccin JPM4-mallista.

Tämä ostokertomus on samalla vahva muistutus siitä, kuinka paljon maailma on muuttunut lyhyessä ajassa. Pekka siis törmäsi mahdolliseen unelmakitaraansa 90-luvun lopussa Keltaisen Pörssin myynti-ilmoituspalstalla. Nämä myyntipalstat ilmestyivät painettuina versioina ja myynti-ilmoitusten lisäksi lehdessä oli mm. supersenssit-osasto kaikenlaista seuraa hakeville. Lehden uskomattomista ilmoituksista on ilmeisesti julkaistu kirjakin(Keltainen Pörssi - saa nauraa).

Tarina ei kerro, mitä Pekka oli lehdestä etsimässä, mutta hän löysi Ibanez JPM4-mallin myynti-ilmoituksen. Hän muisteli myyjän olleen Rovaniemeltä. Yhteydenoton jälkeen myyjä lähetti kitaran Pekalle kokeiltavaksi - ja ilman mitään maksua! Sanoinko äsken, että maailma on muuttunut paljon ja nopeasti? Kitara siis saapui Pekalle maksutta. Hän testasi sen läpi ja totesi kaulaprofiilin toimivaksi ja hinnan sopivaksi. Päätöstä avitti varmasti myös kova Petruccin fanitus. Vasta tämän testin jälkeen valuutta vaihtoi omistajaa. Kuinka vieraalta ja epätodennäköiseltä tällainen menettely tuntuukaan tänään.

Tässä vanha kuva Pexin JPM4-kitarasta ja Kukka-Jemistä. Kuvan Jemin Pexi myi pois, mutta hankki toisen yksilön tilalle myöhemmin. Yksi tämän blogin teemoista onkin oman kitaran myynti ja sitä seuraava katumus. Erityismaininta menee kuvan siniselle DiMarzio-johdolle. Johto tuli kylkiäisenä kitaran mukana ja se on parinkymmenen vuoden jälkeen edelleen käytössä ja toimii moitteetta. Elävä todiste DiMarzio-johtojen kestävyydestä!

JPM4-mallista tuli lopulta Pexin ykköskitara. Sillä vedettiin kaikki vielä silloin trio-muotoisena toimivan Stam1nan demot ja ne harvat keikat, joita yhtye sai järjestettyä vuosituhannen alussa. 

Pekan omin sanoin:

”Tuli aika äänittää ensimmäinen levy ja siihen mennessä kitarasta oli tullut ykköskitarani ja muistaakseni kaikki miun raidat levylle tehtiin tuolla kitaralla.



Käytin kitaraa myös ensimmäisellä virallisella Kadonneet kolme sanaa - musiikkivideolla. Kun debyytti tuli ulos vuonna 2005 alkoi myös miun yhteistyö Levytukun kanssa.


Ensimmäinen kitara, jonka hankin tämän seurauksena oli valkoinen Jemi, joka on siitä asti ollut suosikkini 6-kielisistä kitaroista. Elin tuolloin köyhää opiskelija-aikaa, jolloin oli varaa omistaa vain yksi hyvä kuusikielinen. Jemi oli miusta piirun verran parempi, joten hölmöyspäissäni laitoin hyvin palvelleen Jpm:än myyntiin vuonna 2006. Kitaran osti Nerve Endin Joonas, jota en tietenkään tuntenut vielä tuolloin ja kaupat tehtiin meidän Ilosaarirockin keikan yhteydessä bäkkärillä. Vuodet vierivät ja välillä tuli harmiteltua kitaran myymistä, mutta onneksi se oli mennyt hyvään kotiin ja sillä tehtiin lisää musiikkia. Yllätyksekseni Joonas otti yhteyttä viime vuonna ja kysyi, haluaisinko ostaa kitaran takaisin. Vastaus oli, että tottakai! Olisi pitänyt toimia heti, sillä seuraavan kerran kun kuulin kitarasta, sen oli ostanut Insomniumin rumpali Markus, joka oli entisenä kitaristina ja Dream Theater - fanina toteuttanut haaveensa. Purin hammasta. Onnekseni lähdimme viime syksynä Insojen kanssa Euroopan kiertueelle ja miulla oli joka ilta mahdollisuus puhua Markus myymään kitara takaisin miulle. Kuukauden painostus tuotti tulosta ja kitara palasi miulle 13-vuoden jälkeen Joensuun Kerubin keikan jälkeen joulukuussa 2019. Kitara oli heikossa hapessa ja päätin elvyttää itselleni nostalgisen soittimen uuteen uskoon Levytukun huomassa. Siitä tässä projektissa on kyse. Toisilla kitaroilla on tunnearvoa ja tälläkin iso merkitys uramme alkutaipaleella. Kiitos Petrucci ja kiitos Markus, tässä kitarassa on vielä paljon musiikkia!”

ELVYTYS

Pekka otti minuun yhteyttä ja kertoi saaneensa takaisin tärkeän kitaran, jonka päästi aikanaan käsistään. Näitä miksi-menin-myymään-sen-kitaran-tarinoita on tuhansia. Olen itse myynyt pois vain yhden kitaran ja kadun sitä edelleen. Se tekee kipeää vuosien jälkeen ja tiedän, etten ikinä tule saamaan sitä takaisin.

Minulla on kaihoinen mutta selkeä käsitys siitä, miten hyvältä Pekasta tuntui.

Ibanez JPM4 jonka Pekka toi meille huoltoon, oli täysin loppuun soitettu. Nauhat olivat niin kuluneet, ettei niiden viilaaminen enää paluttaisi maagista soittotuntumaa. Tallassa oli klappia, elektroniikka rätisi ja metalliinen ylälukkokin oli kulunut väljäksi. Silti kitaraa oli pidetty hyvin. Se on edelleen erittäin siistissä kunnossa. Hyvän kitaran kohtalo vain on tulla soitetuksi usein ja paljon. Näin loppuunsoitetut kitarat ovat siis usein hyvä ennusmerkki elvytykseen. Huonoa kitaraa ei vain kaiveta yhtä usein esiin ja silti nekin voivat toki hajota, mutta tekevät sen ennen aikojaan, eikä syynä ole runsas soitto.
Tulevaa huoltoprojektia määritti myymälässämme Janne Sjöblom. Hän on tarvittaessa pilkuntarkka ja yhdessä Pekan kanssa tehty lähempi tutkimus johti täysremonttiin.

Ensimmäinen vaihe: nauhojen vaihto

Vaikka talla oli menossa kokonaan vaihtoon, nauhojen vaihdon suorittanut seppämme käsitteli kitaraa omien rutiiniensa mukaisesti. Tallan alle laitetaan puinen blokki pitämään talla ojennuksessa ja kiinni kitarassa nauharemontin aikana. Blokkauksen jälkeen kielet otetaan pois. Kelluvan tallan ollessa kyseessä, kielten kiinnityspalojen päälle kannattaa laittaa teippi, etteivät palat pääse tippumaan. Kiinnityspalat ovat kuin plektrat. Jos ne koskettavat lattiaa, ne siirtyvät toiseen ulottuvuuteen, eikä niitä löydä vaikka purkaisi koko rakennuksen maan tasalle.

Hyvä esivalmistelu tekee työstä mielekkäämpää.


Nauhat olivat todella loppuunsoitetut. Aina voi toki kokeilla, jos viilaamalla saisi esiin tarpeeksi tasaista pintaa. Kun kulumat ovat näin syvät joudutaan viilaamaan pois niin paljon nauhaa, ettei kitara enää tunnu samalta soittaa. Tarkkaa oikeaa rajaa nauhanvaihdolle ei ole. Ärsytyskynnys on aina käyttäjästä kiinni. Jumbo-nauhoihin tottuneille isot nauhat ovat usein edellytys soiton mielekkyydelle. Tässä Pexin erityisessä tapauksessa kitaran palautus loistonsa aikoihin oli minusta ainoa oikea tapa toimia.

Siispä vanhat nauhat irti.

Uudet nauhat ovat klassikko-Jumbot, eli Dunlopin 6100-mallia. Nauhatangosta leikataan sopivat pätkät. Niihin taivutellaan jo ennen kiinnitystä hieman pyöreyttä, että ne istuvat paremmin otelaudan muotoon. Sitten vain nauha uraan ja prässillä sisään.


Pelkkä nauhojen kiinnitys ei riitä. Ne pitää vielä käsityönä muotoilla ja viimeistellä ja pyöristellä päistään. Koko otelauta suojataan teipillä ennen viilaan tarttumista. Näin vältytään kosmeettisilta vahingoilta, koska kitaransoitossa vain ulkonäkö menee soundin edelle.

Suojaus valmis. Viila valmis. Hiomapaperit valmiita. Kaikki valmista viimeistelyyn. Jokainen nauha täytyy työstää erikseen, mutta samalla suhteessa toisiin nauhoihin. Liian ylhäällä tai alhaalla oleva nauha aiheuttaa soitettaessa särinää. Myös jokainen nauhan pää tulee käsin pyöristää jotta ne eivät tunnu ikäviltä, kun kättä liikuttaa kaulalla. 24 nauhaa, 48 nauhan päätä. Joskus minulta ihmetellään, miksi nauhanvaihto ei ole halvempaa. Tämä vaatii ammattilaiseltakin todellista tarkkuutta ja aikaa kuluu millin osien mittaisten erojen hienosäätöön.

Hymy-naama kertoo työn lähestyvän loppuaan. Vertaa tätä kuvaa aiempaan, jossa näkyivät vanhat nauhat. Nyt nauhoissa näkyy jo mukavasti kiiltoa ja päissä pyöreyttä. Pieni osa kitaraa, mutta valtava vaikutus soittotuntumalle.

Nauhatyö on nyt valmis. Kitara takaisin laukkuun. Siihen ei vielä kiinnitetä kieliä tässä vaiheessa, koska seuraavaksi on vuorossa koko hardwaren päivitys. Se tapahtuu myymälässämme Vuorikadulla. Huomaa puinen blokki tallassa. Se täytyy olla paikallaan siihen asti, että kitaraan on asennettu uudet kielet(tosin tässä vaihtui tallakin). Kielten asennus ja kitaran säädöt tulevat olemaan projektin viimeinen vaihe.

Toinen vaihe: Hardware-päivitys

Vuorikadun myymälässä kitaraan vaihdettiin sekä Volume- että Tone-potikat. Samalla vaihtoon meni jakki. Kaikissa osissa oli jo kulumaa ja ne rahisivat käytössä.


Kelluvat tallatkin kuluvat käytössä. Vaikka Prestige-mallien metalli on vahvaa tekoa nekin tottelevat fysiikan lakeja. Vuosien veivaus oli syönyt tallan valurungon ”veitsenterää” ja siinä oli klappia. Tallassa on terävämmät viisteet siinä kohtaa mistä se kiilautuu ankkuritappeja vasten. Tämä ”veitsenterä” kuluessaan aiheuttaa tallan liikkeeseen kulmikkuutta ja epävireisyyttä. Myös yksi ankkuritapeista oli murtunut ja sitä piti hetki kaivella rungosta irti.


Kitaran vanha talla oli lukittu Tremol-No pidikkeellä kiinteäksi. Se ei ollut Pexin tekemä tai teettämä asennus, eli lukitus oli tapahtunut kitaran seikkaillessa maailmalla. Ehkä lukituksen syynä oli juuri tallan kuluminen, jolloin sen liike ei enää ole yhtä silkkisen sulavaa. Lo-Pro Edge(ja Edge) on mielestäni paras lukkotalla ja oikein säädettynä unelma käyttää.
 

Lukituspidikkeen mukana meni myös paikat jousille, joten uusi pidike oli tarpeen.


Tuliterät jouset kiinni. Niiden asentaminen kuvan lailla telttamaiseen muotoon antaa jousille hieman lisää jämäkkyyttä. Kolme jousta on optimi hyvälle tuntumalle. Lisäjousien laittaminen tekisi tallasta astetta liian jähmeän käyttää, joten tämä käytännön niksi pitää tallan jämäkkänä ja samalla sopivan sujuvaliikkeisenä. Jouset on vielä erikseen lukittu tallaan, joten rajukaan käyttö ei irroita niitä kesken soiton. Täytyy muistaa että tämän kaunokainen on tulossa Stam1nan kitaristille.


Myös yläsatula oli loppuunkulunut. Kielet olivat syöneet urat lukituspaloihin ja itse lukkorunkoon. Jos palat kiristää tiukalle, niin kieli vuosien kuluessa hiertää itsensä muotoista tilaa lukkoon. Se vähentää samalla lukitusvarmuutta, joka taas vaatii lisää voimaa seuraavalta kiristykseltä.

Siksi koko ylälukko piti vaihtaa uuteen. Sen jälkeen olikin kielten asennuksen aika. Kuten kuvasta näkee, asennus tapahtuu ”väärinpäin”, eli kielten kuula tulee lavan puolelle. Tästä asennustavasta olemme tehneet videonkin. Jos aihe kiinnostaa, katso video täältä.


Projekti lähestyy loppuaan. Nauhat, elektroniikka, talla, yläsatula ja kielet vaihdettu. Vielä on laitettava säädöt kohdilleen.


Kun säädöt ovat kohdillaan on talla suorassa ja soittotuntuma kevyt. Lo-Pro Edgen sivussa on sellainen pieni lovi, josta näkee onko se suorassa kitaran kannen suhteen. Tästä kuvasta sitä lovea ei oikein erota. Tallaa ei siis kannata säätää suoraksi tuon tasaisen valurungon yläosan mukaan.

Järjettömän hieno projekti ja mielenkiintoinen tarina kitaralla. Näistä töistä jää poikkeuksellisen hyvä olo. Kyseinen kitara oli tärkeässä roolissa Suomen siirtyessä Stam1nattomasta ajanjaksosta Stam1naiseen. Käytimme Ibanezin alkuperäisosia, ja lopputulos on kyllä hyvä. Niin monta asiaa meni tässä tarinassa kohdilleen. Myynnistä aiheutuneen katumuksen riivaama soittaja sai 13 vuoden jälkeen kitaransa takaisin. Päätös ehostaa mainio soitin takaisin soittokuntoon. Saimme olla osana tarinaa.

Musiikkiala on täynnä nostalgiaa ja tarinoita. Välillä jopa yksittäisille kitaroille kertyy historia joka on kertomisen arvoinen. Minä rakastan tarinoita. Ymmärrän ja hyväksyn täysin sydämin myös niiden vaikutuksen esim. hintoihin, vaikka - tai juuri siksi että - sitä ei voi mitata objektiivisesti. Ihan tavallisen kitaran arvo voi kasvaa satakertaiseksi, koska "SE soitti sillä" tai "Sillä on tehty SE biisi". Kitara on edelleen se sama perusmalli, mutta tarina erottaa sen massasta. Ei ole edes väliä, onko mainittuja asioita oikeasti tapahtunut. Niistä tulee aikanaan totta, koska tarinat elävät meitä kauemmin.

Tämän tarinan lopusta löytyy onnellinen Pexi.

Tein aikanaan myös Pexin toisesta kitarasta blogin. Se kertoo hänen Ibanez LA Custom Shop kitarastaan. Sen pääset lukemaan täältä.

 

Kirjoittanut
Mikko Piirainen (Pekka Olkkosen avustamana)

Kirjoittaja on vakavasti koukussa tarinoihin ja toivoo että kuulisi ne kaikki. Ihan kaikki.