Mesa/Boogie Dual Rectifier - Kahdesti väärinymmärretty vahvistin
Harva kitaristi on välttynyt kuulemasta Dual Rectifier -nimeä. Suurin osa myös tietää miltä Dual Rectifier näyttää. Melkein jokaisella on Rectifier -vahvistimista myös tietty ja sama ennakkokäsitys. Tutustuin itse näihin vahvistimiin noin 17 vuotta sitten. Ennakkokäsitykseni oli silloin se sama kuin muillakin. Kromattu Diamond Plate -etulevy viestitti minulle kuinka Rectifier on huikea ja täsmällisesti suunniteltu vastaus modernin metallin tarpeisiin. Nyt tiedän että olin erehtynyt, että olin ymmärtänyt kaiken väärin. Työssäni tulee juteltua soittolaitteista usean kitaristin kanssa ja siksi tiesin että nuo samat ”väärinymmärrykset” ohjasivat muidenkin ajatuksia. Mieleeni muodostui tarina joka olisi mahdollisesti kertomisen arvoinen. Samalla voisin ehkä avata koko Rectifier -perhettä uudesta kulmasta. Tämä blogi on eräänlaisen Rectifier -trilogian viimeinen osa. Kahteen edelliseen osaan löydät linkit kun jatkat lukemista. Olen sijoittanut nuo sivuraiteet tarinan kannalta olennaisiin kohtiin.
Mietin pitkään mistä aloittaisin näiden ”väärinymmärrysten” purkamisen. Tähän vahvistimeen ja sen historiaan liittyy niin monta asiaa, käännettä ja yksityiskohtaa että kokonaisuus menee helposti sekavaksi. Väsäsin otsikoksi ”Kahdesti väärinymmärretty vahvistin”. Se on aika ontuva lause ja laimea sanaleikki Dual-nimestä, mutta samalla toimiva punainen lanka koko tekstille. Yksi ”väärinymmärryksistä” on Dual Rectifier-teknologia joka johti lopulta koko laitteen uudelleen nimeämiseen. Toinen on vahvistimen todellinen soundi.
Pyöritellessäni ideoita tähän blogiin en päässyt irti siitä tosiasiasta että Dual Rectifier ei edes ollut tämän vahvistimen oikea nimi. Aloittakaamme siis siitä.
Katso logoa tarkkaan. Se on yksi isoimmista syistä miksi sekaannuksia nimestä syntyi. Logoa suunnitellessaan Mesa laittoi nuo maagiset sanat, Dual Rectifier, todella isolla näkyviin. Sillä haluttiin tuoda esille uusista vahvistimista löytyvää poikkeuksellista ja patentoitua teknologiaa. Vahvistimen oikea nimi laitettiin sitten pienellä siihen alle.
Dual Rectifier seisoo siinä isolla ja tyylitellyllä fontilla ja alareunassa lukee pienemmällä Solo Head. Solo Head oli vahvistimen oikea nimi. Moni tämän vahvistimen omistajakaan ei ole koskaan huomannut sitä, eikä aina usko jos mainitsen siitä(Minua on haastettu asiasta jopa vedonlyöntiin). Lisäksi Mesa/Boogie julkaisi samaan aikaan muitakin Dual Rectifier-teknologialla varustettuja malleja kuten Maverick ja Blue Angel. Dual Rectifier oli eräänlainen löyhästi toisiinsa liittyvä vahvistinperhe. Laitteissa ei soundillisesti ollut oikeastaan mitään samaa, mutta niistä kaikista löytyi tuo uusi patentti.
Blue Angelin ulkonäkö oli täysin erilainen kuin Solo Headin, mutta etulevyn iso Dual Rectifier-logo aiheutti sekaannusta. Siinä logon alaosassa kyllä luki Blue Angel, mutta ei sitä kukaan huomannut. Blue Angelissa ei ollut kuin puhdas kanava, eikä säröä ollenkaan. Olen itse estänyt soittajaa liikkeessämme ostamasta Dual Rectifier Blue Angelia. Kitaristi oli valinnut vahvistimen testaamatta ja lisäksi se oli edullisin laite jossa luki Dual Rectifier. Hänen ulkoinen Hetfield-olemuksensa sai minut epäilemään, josko hakusessa kuitenkin oli se rankempi versio. Lopulta kitaristi kiitti ja vei kotiinsa Solo Headin. Ilman väliintuloani hänelle olisi riittänyt, että vahvistimessa lukee Dual Rectifier. Ollapa paikalla, kun kaveri hakee bänditreeneissä Blue Angelista sitä Metallica säröä...
Solo Head-mallin suosio saavutti mittasuhteet johon harva vahvistin on koskaan pystynyt ja kaikki kutsuivat edelleen mallia nimellä Dual Rectifier. Lopulta Mesa/Boogie antoi periksi ja Dual Rectifieristä tuli mallin virallinen nimi. Dual Rectifierin ympärille kasvoi lopulta kokonainen vahvistinsarja. Tämän Rectifier-sarjan tiivistettyyn historiaan pääset käsiksi TÄÄLTÄ.
Nykyisessä Dual Rectifier-logossa lukee ”100W Head” siinä kohtaa missä ennen luki ”Solo Head”.
Dual Rectifier-teknologiaa löytyy edelleen muistakin Mesa/Boogien malleista, mutta siitä kerrotaan vain niiden manuaaleissa. Näiden mallien etulevyyn ei paineta enää isoa Dual Rectifier-logoa. Tätä kirjoittaessani Dual Rectifier-toiminto löytyy ainakin MarkV, Lone Star ja Lone Star Special-malleista.
Tästä eteenpäin käytän siis tekstissäni Dual Rectifier-nimeä kuten kaikki muutkin.
Sitten niihin väittämiini ”väärinkäsityksiin”. Älkää käsittäkö silti minua väärin. Tiedän että on myös iso joukko soittajia joille Rectifierin salat ovat auenneet. Jos olet yksi heistä toivon, että tätä lukiessasi nyökyttelet mystisesti hymyillen, koska se mitä kerron on jo sinulle tapahtunutta. Aloitetaan asian avaaminen konehuoneen puolelta.
Teknologia
Mikä tai mitä ”Dual Rectifier” oikeasti on? Kyseessä on Mesa/Boogien omistajan ja pääsuunnittelijan Randall Smithin patentoima keksintö. Äärimmäisen tiivistetysti kyse on tasasuuntauksesta. Se on perinteisesti toteutettu vahvistimissa joko putkella tai diodilla. Putkiversio tekee vahvistimesta vintage-tyylisemmän ja tuntumaltaan elastisemman. Diodi-versio muuttaa vahvistimen tiukemmaksi, perkussiivisemmaksi ja myös aggressiivisemmaksi. Dual Rectifier-patentti mahdollistaa nuo molemmat vaihtoehdot samassa vahvistimessa.
Vanha ja uusi Rectifer-paneeli vahvistimen takalevyssä. Vanhemmissa Dual Rectifiereissa koko vahvistimen tasasuuntaus piti asettaa joko diodille tai putkelle. Uusimmassa versiossa valinnan voi tehdä erikseen joka kanavalle.
VAROITUS!
Laitan tähän väliin linkin tekstiin jonka tein aiemmin tasasuuntauksesta eli rectifier -teknologiasta, koska aihetta on tässä tapauksessa vaikea ohittaa tai erottaa itse laitteesta. Kuten yleensä, yritän välttää vaikeilla teknisillä termeillä retostelua. Syitä siihen on kaksi. Mielestäni on tärkeämpää että ne jotka eivät ole aiheeseen vielä perehtyneitä saisivat oikeasti ymmärrettävää tietoa käyttöönsä. Ne jotka ovat jo syvällä vahvistimien teknisissä yksityiskohdissa tietävät jo. Heille minun ei tarvitse selittää tasasuuntauksesta mitään. Heitä pyydän vain sietämään tiettyjä yksinkertaistuksia, joita on käytettävä jotta asia saadaan ”vasta-alkajille” selvemmäksi. Ensin on käveltävä, että oppii juoksemaan jne. Toinen syy on se, etten ymmärrä sähkölaitteiden toimintaa komponenttitasolla itsekään. Ei siis ole millä retostella. Mielenkiintoni putkivahvistimiin on kova, mutta yltää vain niihin osiin ja toimintoihin joihin pääsen käsiksi purkamatta vahvistinta.
Jos kaikenlainen tekniikkapuoli tuntuu korkin haistelulta ja hifistelyltä voit tyytyä yllä olevaan tiivistykseen ja hypätä tästä kohdasta suoraan ”Historia”-kappaleeseen.
Jos haluat mennä syvemmälle kaninkoloon, löydät blogini rectifier-toiminnosta TÄÄLTÄ.
Historia
Mesa/Boogie Dual Rectifier on yksi aikamme merkittävimmistä kitaravahvistimista. Silti jo se että sanon näin, on osalle kitaristeista erittäin vaikea asia myöntää saati hyväksyä. Toisaalta, saadaksesi tuollaista vastustusta täytyy ensin saavuttaa jotain merkittävää. Rectifier -soundi kuljetti kitaraa ja sen soittamista uusille alueille. Perinteisemmän puolen edustajat puistelivat päätään gainin määrälle, "matikkametallille", "tunteet korvaavalle nopeudelle ja tekniikalle" ja aina vain alemmas laskeville vireille.
Dual Rectifier on niin vahvasti profiloitunut raskaan rokin ja (varsinkin meillä Suomessa) metallin ääneksi, että se automaattisesti aiheuttaa kevyemmän gainin käyttäjille epämukavia ajatuksia. Toisaalta metallimusiikki ei ole vain yksi asia joten sen sisällä löytyy myös jakoa puolesta ja vastaan.
Korn-yhtye loi tullessaan kokonaan uuden metallin alalajin jolla on monta nimeä: Nu-Metal, pomppumetalli, pipometalli jne. Korn viritti seiskakieliset Ibanez Universet alas, osittain basson taajuuksille. He vaativat alavireestä huolimatta soundilta tiukkuutta, aggressiivisuutta ja headroomia. Toimivan ratkaisun ongelmaan toi Dual Rectifier. NuMetal ja siitä kasvaneet uudet alalajit jakavat metallipiirejä leireihin vahvasti edelleenkin. Rectifier-vahvistimet ovat olleet myös täysin toisen tyylisten jättiläisten keikkakoneita. Listalta löytyvät mm. Metallica, Dream Theater, Tool, Type O Negative, Faith No More, Strapping Young Lads, Green Day, Radiohead, Napalm Death, Living Colour, Foo Fighters, Soundgarden, Sepultura, Testament jne.jne. Lista jatkuisi vaan mutta asia tuli jo selväksi. Rectifier-soundia löytyy monelta suurelta hittilevyltä ja useista sen metalli-imagon vastaisista genreistä.
Mesan omistaja/suunnittelija Randall Smith oli kaukaa viisas suojatessaan kaiken oleellisen ulkonäköä myöden patentilla. Ennen Rectifieria melkein kaikki vahvistimet olivat mustia tai ainakin tummia väriltään. Seuraavan kymmenen vuoden ajan rock- ja metallibändien lavoilla näkyi aina sama kromisella timanttikuviolla koristeltu vahvistin.
Syy ennennäkemättömään suosioon ei ollut kuitenkaan ulkonäössä. Solo Head tuotti ääntä, jollaista ei oltu koskaan ennen kuultu kitaravahvistimesta. Soundi pysyi tiukkana ja selkeänä äärimmäisellä särölläkin, jota oli tosiaan tarjolla riittävästi kenen tahansa tarpeisiin. Vahvistimen kontrolli taajuuksista oli niin kova, että sitä pystyi käyttämään synkimpään alavireeseen säädetyllä seitsemänkieliselläkin. Siinä missä muut vahvistimet takeltelivat noiden alimpien nuottien kanssa, puurouttaen tai vain yksinkertaisesti kadottaen ne, Dual Rectifier jyskytti kuin leka taajuuksilla jotka tunkivat jo basistin tontille. Ibanezin edustajana meillä käy paljon seiskakielisen soittajia. Olin itse paikalla useammassa tapauksessa kun kitaristi käveli sisään ja ilmoitti jo ovelta että on etsimässä seiskalleen sopivaa vahvistinta, eikä tule koskaan maksamaan vahvistimesta Mesa/Boogien tasoista hintaa. Lupaus piti yleensä koesoittoon asti ja mureni viimeistään A/B-vertailussa muiden laitteiden kanssa. Erot olivat vain niin isoja. Kun muut vahvistinvalmistajat vihdoin saivat jutun juonesta kiinni, oli se heille jo liian myöhäistä.
Dual Rectifier-mallin suosio oli niin ylivertainen, että muiden valmistajien oli pakko asentaa krominvärinen maski omiin vastaaviin vahvistimiinsa(esim. Peavey Triple X)vedotakseen ostajiin.
Kun Dual Rectifier päivittyi vuonna 2000 kolmekanavaiseksi piti muidenkin valmistajien lisätä myös tämä ominaisuus malleihinsa pysyäkseen kiinnostavana. Samalla - aivan kuin seitsemäs kieli kitarassa - kolmikanavaisuus standardisoitui, eikä se ole enää outo asia vahvistimen omiaisuutena.
Rectifierin ulkonäkö-vallankumous toi mukanaan yllättäviä asioita. Kuulin myöhemmin että Mesa/Boogielle otettiin yhteyttä firmasta joka valmisti hevimetallin isoimmista nimistä figuureja. Ideana oli laittaa Dual Rectifier hahmojen seuraksi. Figuurivalmistaja mainitsi että mihin tahansa keikalle he menivätkin niin sama vahvistin oli aina lauteilla ja siksi malli kiinnosti. Lisäksi sen raju ulkonäkö toisi lisäefektiä kokonaisuuteen. En tiedä johtiko asia lopulta mihinkään, mutta Dual Rectifier oli siis kiinnittänyt huomiota jo musiikkialan ulkopuoleltakin. Olen nähnyt kuvia Dual Rectifier-näköisistä kolikkoautomaateista. Tekstistä päätellen kyseessä oli Japani. Samasta tekstistä päätellen en tiedä mitä noissa laitteissa oikeasti myytiin. Eteeni on tullut myös kuva jossa joku oli teettänyt massiiviset mammutti-kokoiset lavaste Dual Rectifier -stäkit yhtyeen taustalle. Mesa/Boogielta sai(ja saa edelleen) tilattua sen klassisen kromatun Diamond Plate-metallilevyn myös kaappien kylkeen. Sellaisen stäkin nähtyään on ehkä ymmärrettävästikin vaikea irtautua ajatuksesta että kyseessä on vahvistin metallimusiikkiin.
(Kuvan vahvistimessa on vaihtoehtoinen musta Diamond Plate -etulevy ja krominen chassis)
Dual Rectifierin suosio aiheutti yllättäviä ongelmia jopa Mesa/Boogielle itselleen. Pienen custom-pajan yhden mallin yllättävä ja massiivinen suosio vei liikaa huomiota heidän muista vahvistimistaan. Kasvoi sukupolvi joka ei tiennyt Mesa/Boogiesta tai esim. Mark -sarjasta mitään. He tiesivät vain Dual Rectifierin, jonka valmistaja oli etulevyn logossa mainittu Mesa Engineering. Minultakin kyseltiin usein oliko noilla firmoilla jokin yhteinen historia.
Dual Rectifierin hämmentävän vahva kannatus eteni käsi kädessä seitsemänkielisen kitaran esiinmarssin kanssa. Nyt vuosia myöhemmin tiedämme että kyseessä ei ollut ohimenevä trendi. Seiskat tulivat jäädäkseen. Kyseessä oli yksi oman aikani isoimpia sähkökitaran evoluutioita. Ibanezkin oli valmistanut seiskakielistä Universeään jo kymmenen vuotta, mutta vasta nyt tuo lisäkieli nousi outolinnun asemasta valtavirtaan. Kyse ei ollut vain yhdestä lisäkielestä kitaraan vaan myös kokonaan uudesta musiikkigenrestä. Steve Vain tilutus-imagoon liitetty Universe valjastettiinkin yllättäen uudenlaiseen superraskaaseen riffittelyyn. Merkittävyydeltään vastaavia hetkiä on aika vähän kitaran historiassa. Ja tuon myllerryksen vahvimmaksi äänitorveksi valikoitui Dual Rectifier. Ja kuten aina, mitä isompi uudistus musiikissa, sitä isompi ja hurmoshenkisempi on myös vastustus.
Sitten siihen toiseen ”väärinymmärrykseen”, eli soundiin. Sijoitin sen tänne Historia-osion jälkeen, koska iso osa soundiin liittyvistä väärinkäsityksistä juontuu juuri Dual Rectifierin osasta ja historiasta modernin metallin parissa.
Soundi
Dual Rectifierin poikkeuksellinen vahvuus modernin metallin ja seiskakielisten kanssa on kääntynyt myös sitä vastaan. Vahvistimeen lyötiin nopeasti Metallileima, eikä ollut ”oikein” käyttää sitä muuhun. Kuitenkin Dual Rectifier on mainio peli ihan perusrokkiin tai -bluesiin. Nykyisessä Multi-Watt mallissa on lisäksi hieno puhdas kanavakin. Se laitettiin täysin uusiksi viime päivityksessä ja on johdannainen Lone Star-sarjasta. Olenkin sanonut että useimmissa Dual Rectifiereissä on käytössä vain 10% sen potentiaalista, eli karrikoidusti 3.kanava ja Gainit täysillä. Siinäkään ei ole mitään väärää jos muuta ei tarvita.
Mesa/Boogie on silti ahtanut vahvistimen täyteen toimintoja ja soundeja jotka jäävät useimmilta pölyttymään. Dual Rectifier-toiminto on kallis valmistaa. Sen vuoksi vahvistimessa on lisäputkiakin. Tiukkaa soundia hakevan metallikitaristin tärkein tehtävä on kuitenkin ensimmäiseksi vaihtaa tasasuuntaus putkelta diodille. Jos Mesa/Boogien ainoa kohde tälle vahvistimelle olisi ollut raskas metalli, ei siinä koskaan olisi ollut Dual Rectifier-toimintoa. Vahvistin perustuisi vain edullisemmalle diodi-tasasuuntaukselle. Kutsuisimmekin mallia todennäköisesti nykyään sen oikealla alkuperäisellä nimellä Solo Head. Idea oli että käyttäjä voi muokata vahvistinta tarpeidensa suuntaan pääteastetta myöden. Nykyisessä muodossaan vahvistimen puhtaan kanavan voi jättää esim. diodille jotta se pysyisi napakkana, perkussiivisena ja kirkkaana. Sitten siihen rinnalle vaikka putkilla tasasuunnatut särökanavat luomaan joustavampaa rock/blues fiilistä. Jokaiselle kanavalle on siis valittavissa erikseen tasasuuntauksen tapa.
Ihan ensimmäinen Dual Rectifier oli kaksikanavainen. Mesa/Boogie oli jo Nomad-sarjallaan kokeillut kolmen erillisen kanavan toimivuutta. Todellinen hitti asiasta tuli vasta kun Dual Rectifier päivitettiin kolmekanavaiseksi ja seiskakielisten tsunami iski. Dual Rectifier Solo Head oli kuitenkin alunperin suunnattu ihan toisen tyyliseen musiikkiin. Randal Smithillä oli siis jokin muu soundi mielessään kun iski juotoskolvinsa ensi kertaa Dualin prototyyppiin. Miten hän olisi edes voinut varautua etukäteen musiikkigenreen jota ei vielä ollut? Dual Rectifierin alkuperäinen syy olemassaoloonsa on poikinut oman myyttinsä. Se tunnetaan nimellä Pre 500 Rectifier. Vähän yli viisisataa ensimmäistä Dual Rectoa olivat soundiltaan selkeästi tiukempia ja ohuempia. Vahvistin oli nimittäin tähdätty alunperin soinniltaan erityisesti 80-luvulta alkaneen tukkametallin kasvavaan shredding-permanenttiin. Samasta syystä nimeksi oli valittu Solo Head. Räikeämpi ja röyhkeämpi ulkonäkökin johtunee samasta kohderyhmästä. Mesa/Boogien epäonneksi Kurt Cobain tappoi koko musagenren ennen kuin yhtään vahvistinta oli ehtinyt kauppoihin. Joskus hankaluudet kuitenkin johtavat uusiin ja parempiin asioihin. Grunge oli tarvittava vastavoima joka pelasti maailman yhä kornimmaksi käyvältä sukkahousuheviltä. Enää ei levydiilin perusteeksi riittänyt, että bändillä oli enemmän hiuslakkaa ja huulipunaa kuin edellisellä. Sisältö painoi enemmän kuin efektit. Kuten usein soitinalalla, nuo harvinaisemmat ja siksi mystisemmät Pre 500 Rectot ovat nyt tietyissä piireissä ne ”parhaat Rectifierit ikinä”. En tiedä kuinka moni kommentoijista niitä on oikeasti päässyt kokeilemaan. Itse totean vain että jos haussa on nimenomaan tiukempi ja kapeampi soundi, Mesa/Boogien valikoimista löytyy juuri siihen tarkoitukseen tehtyjä malleja kuten koko Mark -sarja ja vaikka uunituore Triple Crown.
Myös Mesa/Boogien piti etsiä uusi suunta myöhästyneelle vahvistimelleen. Sen soundia muutettiin asteittain vuosien varrella tummempaan ja pyöreämpään suuntaan. Joku kommentoikin asiaa sanomalla että Solo Head-nimi olisi pitänyt muuttaa lopulta Rhythm Headiksi.
Sitten iskivät seiskakieliset.
Korn avasi musiikillaan oven täysin uusille laitumille, eikä asia ollut enää Mesa/Boogien käsissä. Musiikkiala on täynnä tarinoita laitteista joita on käytetty menestyksekkäästi vastoin alkuperäistä valmistajan ideaa. Tuo alavireisten seiskakielisten leima on edelleen vahvana Dual Rectifierin kromisessa maskissa. Se peittää usein alleen sen käyttämättömän 90% potentiaalista. Vahvistimessa on kolme täysin itsenäistä kanavaa omine EQ-säätöineen ja niille jokaiselle omat teholuokka(100/50W)- ja tasasuuntausvalinnat. Soundivalikoima on todellisuudessa mielikuvia huomattavasti laajempi. Minulla on myös asiakkaita jotka ovat löytäneet tuon stigman taakse ja käyttävät Dual Rectifieria kaikkeen muuhun paitsi metalliin. Heistä useimmat ovatkin kohdanneet ihmetteleviä kysymyksiä ja katseita toisilta kitaristeilta koska käyttävät Dual Rectoa ”väärin” tai ”väärään musiikkiin”. Tietyt ”totuudet” kun ovat alallamme melkein luonnonlakeihin verrattavia voimia.
Vaikka Rectifier-sarja luotiin valloittamaan lavat isolla soundillaan, sarja on laajentunut viime aikoina vastakkaiseen suuntaan. Lounaslaatikon kokoinen Mini Rectifier - ja sen jousikaiulla varustettu versio RectoVerb 25 - esitteli ensimmäiset pienitehoiset Rectot kitaristeille. Soittaja voi valita 25 ja 10 watin väliltä, eli vahvistin taipuu helposti myös kotikäyttöön. RectoVerb 25-mallin EL84-putkilla toteutettu pääteaste on myös muuttanut suhtautumista koko Rectifier-sarjaan. Mini Rectifier - ja RectoVerb 25-malleja hankitaan useammin juuri pienempää säröä vaativiin kuvioihin, vaikka toimivat edelleen metallissakin. Blues- ja rock-kitaristit ovat vihdoin päässeet käsiksi siihen unohtuneeseen 90% potentiaalista.
Tarina tähän mennessä
RectoVerb25 mallissa lukee etulevyssä isolla Dual Rectifier. Tuossa vahvistimessa ei kuitenkaan ole teknologiaa johon nuo sanat alunperin viittasivat. Sisällä on vain diodi-tasasuuntaaja. Näin ympyrä on sulkeutunut ja Dual Rectifier-sanaparista on tullut sarjan virallinen nimi.
Kun seuraavan kerran kohtaat jonkun Rectifierin toivon että näet sen hieman eri valossa. Rectifier on erittäin iso osa kitaran evoluutiota ja samalla se on tahtomattaan oman historiansa kahleissa. Rectifier on kuin jäävuoret joista pinnan päällä näkyy vain 10% niiden todellisesta koosta. Avoimin mielin ja uteliaisuudella näitä vahvistimia lähestyvä löytää kyllä ne loput 90%. Olen nähnyt tuon prosessin useita kertoja myymälämme testihuoneessa. Se on rituaali, jossa kitaristi yrittää selittää itselleen miksi se mitä kuulee ei sovikaan internetistä lutettuun totuuteen hevileimasta. Osa uskoo omia korviaan ja osa ei, mutta karavaani jatkaa kulkuaan. Rectifier-tarina ei suinkaan ole vielä lopussa, mutta seuraavasta luvusta minullakaan ei ole mitään tietoa. Mesa/Boogie ei paljasta korttejaan etukäteen ja uudet mallit salataan tiukasti ennen julkaisua. Putkivahvistimet ovat yleisesti pienentyneet kooltaan, painoiltaan ja tehoiltaan. Lisäksi helppo liitettävyys digi-ympäristöön paranee huimaa tahtia. En ihmettelisi vaikka vielä kymmenenkin vuoden päästä voisin palata tähän tekstiin ja lisätä siihen pari uutta lukua Rectifierin seikkailuista.
Blogin kirjoitti:
Mikko Piirainen
Kirjoittaja päätyi töihin musiikin pariin, vaikka jo ala-asteella musiikinopettajansa vahvasti suositteli mitä tahansa muuta.
