DiMarzio mikrofonit

DiMarzio Super Distortion - mikrofoni, josta kaikki alkoi

70-luvun alkupuolella julkaistu Super Distortion on edelleen tehokkaiden humbuckerien vertailukohta. Se kehitettiin ajamaan aikansa putkivahvistimet kunnolla särön puolelle. Tehoa siinä riittää moderneihinkin humbuckereihin verrattuna. Super Distortionin soundi on paksun keskialueinen, sen alakerta on massiivinen ja korkeimmatkin nuotit ovat paksuja. Super Distortionia käyttivät / käyttävät muun muassa Al Di Meola ja Ace Frehley.

Super Distortion oli julkaisuaikanaan yhden piuhan mikrofoni. Pian sitä seurasi Dual Sound, joka voitiin puolittaa tehon pudottamiseksi. Nykyään Super Distortionkin toimitetaan neljän johdon versiona, joka voidaan puolituksen lisäksi kytkeä myös vastavaiheeseen.

Kitaran erilaiset mikrofonityypit

Kitaran mikrofonit voidaan jakaa kahteen arkkityyppiin: erikseen virtaa vaativiin aktiivimikrofoneihin ja itsenäisesti toimiviin passiivimikkeihin. Puhumme tällä sivulla ainoastaan passiivimikrofoneista, koska DiMarziolla uskotaan aktiivielektroniikan syövän liikaa mikrofonin dynamiikkaa ja valmistaa tästä syystä ainoastaan passiivisia kitaran mikrofoneja. 

Passiivimikrofonit voidaan taas karkeasti jakaa kahteen eri ryhmään: yksikelaisiin (single coil) ja kaksikelaisiin (humbucker). Yksikelaisella tarkoitetaan useimmiten esimerkiksi Stratocasterissa esiintyvää, silminnähden yksikelaista mikrofonia. Humbucker-sanalla taas haetaan selkeästi kaksikelaista mikrofonia, jossa kelat ovat vierekkäin ja selkeästi nähtävissä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen, sillä monet yksikelaisilta näyttävät mikrofonit ovat tosiasiassa humbuckereita.

-Kuvissa perinteinen yksikelainen True Velvet-kitaramikki sekä PAF 59 humbucker-mikrofoni, joissa kelojen lukumäärät näkyvät selkeästi. Molemmat ovat tallamikrofoneja ja silti hyvin erilaisia.

Lähdetään yksikelaisista kitaramikrofoneista. Aidosti yksikelaisen mikrofonin sointi on samalla kauniin kirkas ja hyvin pureva. Se on selkeästi artikuloiva ja soittajan ja kitaran luonteenpiirteet ovat soundissa etualalla. Yhden kelan mikrofoni tuo mukanaan kutenkin selkeän ongelman (jonka vuoksi suuri osa yksikelaisista on nykyään tosiasiassa humbuckereita): yksikelaiset kitaramikit hurisevat. Ne myös hurisevat sitä kovempaa, mitä enemmän kitaristi käyttää säröä ja volyymia. 

Humbucker perustuu kahteen kelaan joiden napaisuudet ovat vastakkaiset. Kelat toimivat yhteen ja vahvistavat mikrofonin signaalia vaimentaen samalla hurinaa. Sama ilmiö toistuu kun kaksi yksikelaista mikrofonia kytketään samaan aikaan päälle. Esimerkiksi Straton kytkimen väliasennoissa on päällä kaksi mikrofonia samaan aikaan ja hurina katoaa kuin taikaiskusta.

Hurinattomissa single coil -mikrofoneissa vastakkaisnapaiset kelat ovat useimmiten päällekkäin, jolloin mikrofoni näyttää yksikelaiselta, mutta toinen kela syö ikävän hurinan pois. Päällekkäis-kelaisissa mikrofoneissa pyritäänkin usein siihen, että toinen kela on paikalla ainoastaan syömässä hurinaa ja vaikuttaisi mikrofonin sointiin mahdollisimman vähän. Puristit kuitenkin vannovat usein aidosti yksikelaisen mikrofonin soundiin. Molemmat versiot ovat mielestämme perusteltuja.

Vierekkäiskelaiset single coil -kokoiset mikrofonit

DiMarzio ja monet muut valmistajat tekevät myös rehellisiä humbuckereita, jotka sopivat single coilille tarkoitettuun tilaan. Esimerkiksi edellämainittua Super Distortion -mikrofonia myydään tallamikrofoniksi täyden humbuckerin, P90 / Soap Barin sekä Straton- ja Telecasterin tallamikrofonin kokoluokissa. Mikrofonien luonne on yritetty pitää mahdollisimman samanlaisena, mutta esimerkiksi juuri täysikokoisen Super Distortionin tehoa ei vaan saa pakattua kokonaisuudessaan ihan yksikelaisen kokoiseen pakettiin. Läheltä kuitenkin liippaa ja vierekkäiskelaisella mikrofonilla saakin mukavasti potkua Straton tai Telen tallaan.

-Kuvissa neljä Super Distortion -mikrofonia pienimmästä suurimpaan: Stratomikki Super Distortion S, Telecasterin Super Distortion T, perinteinen humbucker Super Distortion sekä Soap Bar -kokoinen Super Distortion P90.

Erikoisemmat single coil -mikrofonit

Ennen kuin siirrymme kokonaan puhumaan humbuckereista, on mainittava muutama single coil -mikkien variaatio: Telecasterin talla- ja kaulamikrofoni sekä Gibsonin lanseeraama P90. Telecasterissa ei ole mitään standardia. Sen kaula ja tallamikrofonit eivät sovi oikeastaan mihinkään muuhun kitaraan. Siksi niissä on myös oma soundinsa. 

Telen kaulamikki on pieni ja hyvin kirkassointinen. Sen tallamikrofoni taas on suuremmalla kelalla varustettu tehokkaampi single coil. DiMarzio valmistaa hyvin perinteisiä, aidosti yksikelaisia Tele-mikkejä, joilla voidaan muokata vintage-kitaran soundia haluttuun suuntaan. Tele-mikkejä saa myös hurinattomina ja monet DiMarzion klassikkomallit saa hommattua myös Telecasterin kokoluokassa.

P90 on Gibsonin 1940-luvulla lanseeraama suurikokoinen single coil -mikrofoni. Se oli jäädä lyhytikäiseksi Gibsonin Seth Loverin ja Gretchin keksiessä humbucker-mikrofonin lähes samaan aikaan 1950-luvun alussa. P90 korvattiin lähestulkoon kaikissa kitaroissa kun patenttikiistoissa lojunut PAF (Patent Applied For) -humbucker viimein julkaistiin 1955.

P90-mikrofoni jäi kuitenkin elämään erinomaisen soundinsa vuoksi. Sen suosio perustuu kilttiin luonteeseen, jossa ylikäämitty kela pääsee tuottamaan muhkean alakerran säilyttäen silti yksikelaisen mikrofonin luonteenomaisen särmän. DiMarzio Soapbar-malli on lähes identtinen Gibsonin alkuperäisen mikin kanssa, mutta sen sointi ei muutu vanhetessaan (P90-mikrofonin alnico-magneetti tuppasi heikkenemään iän myötä). Fantom P90 (Fantom P90 valmistetaan myös standardin humbuckerin kokoisena) on hurinaton ja muutenkin modernisoitu versio originaalista P90-mikrofonista. Monia DiMarzion suosituimpia humbuckereita valmistetaan myös P90 / soap bar -kokoisina.

Soap bar -nimi viittaa P90-mikrofonin saippuapalaa muistuttavaan ulkonäköön. Soap bareja on kuitenkin nykyään useita eri malleja. Monia DiMarzio Soap Bar -mikkejä saa myös Dog Ear -versioina, joita käytettiin usein esimerkiksi vanhoissa Gibsoneissa. 

-Kuvissa kaksi soap bar- / P90 -mikrofonia, korvilla ja ilman. Jotta asia ei olisi ihan niin yksinkertainen, DiMarzion katalogista löytyy Soapbar-niminen soap bar -mikrofoni

Kitaran mikrofonit - Humbucker

Moderneista kitaroista varmasti suurin osa toimitetaan ainakin yhden humbuker-mikrofonin kanssa. Humbuckereissa on yleistettynä reippaasti tehoa ja ne eivät hurise juurikaan edes high gain -vahvistimien äärimmäisilläkään asetuksilla. 

Modernista humbuckerista saa todella paljon irti: Ne voidaan puolittaa ja kytkeä vastavaiheeseen, joten pienellä vaivalla yksittäisestä mikrofonista saa jo kolme erilaista soundia irti. Lisäksi mikrofonin voi kääntää, jolloin etenkin puolitukset kuulostavat erilaisilta kun käytössä olevan kelan fyysinen sijainti vaihtuu. Monien humbuckereiden napapalojen korkeuskin on erikseen säädettävissä, joten kielten välinen balanssi saadaan varmasti kohdilleen. 

DiMarzio humbuckereiden kolme eri teholuokkaa

DiMarzion humbukerit jaetaan kolmeen eri teholuokkaan: High Power, Medium Power ja Vintage Output. Mikrofonin teho ei varsinaisesti rajaa sitä esimerkiksi tiettyyn musiikkityyliin vaan parhaimmillaan se tuo kitaran ja soittajan parhaat ominaisuudet esille. 

HIgh Power

DiMarzio High Power -humbuckereista löytyy suurimmaksi osaksi tallamikrofoneja Pandemonium- ja D Activator -kaulamikkejä lukuunottamatta. Poweria näissä on kaikissa jo sen verran, että kaula-asennossa soundi saattaa mennä jo hiukan tukkoon, ellei mikrofonia lasketa todella matalalle. Tyyli on toki vapaa, mutta suosittelemme näitä pääsääntöisesti talla-asemaan. 

-Kuvissa kaksi suosittua High Power -humbuckeria: Steve Vai -nimikkomalli Evolution ja The Tone Zone. DiMarzio-humbuckereita saa tehdastilauksena erilaisilla kuorilla ja väreillä.

Medium Power

Medium Power -osastolla on paljon talla-ja kaulamikrofoneja laidasta laitaan. Kun tehoa ei tarvita ihan älyttömästi, on keskitehoinen mikrofoni oiva valinta. Kun mikrofoni ei puske signaalia liikaa, soittajan dynamiikka pääsee suurempaan osaan. Osastossa on esimerkiksi legendaarinen PAF Pro, jota Paul Gilbert käytti sekä tallassa että kaulassa useissa Ibanez-malleissaan.

-Kuvissa kaksi suosittua Medium Power -humbuckeria. Paf Pro löytyi tässä pinkissä muodossaan mm. kukka-Jemiksi kutsutusta JEM77-FP -kitarasta. Joe Satriani -nimikkomikki FRED löytyy punaisena Satrianin JS2410-MCO -kitarasta.

Vintage output

Perinteisiä humbuckereita, erikoisuuksia ja yllättäviäkin nimikkomalleja. Vintage Output -osaston mikrofonit edustavat DiMarzion näkemystä humbucker mikrofonien alkulähteistä. Perinnemikeistä mainittakoon esimerkiksi PAF 36th Anniversary, jossa autenttinen vintage-soundi yhdistyy nykyhumbuckerin ongelmattomuuteen. Kategorian erikoisuuksista on pakko mainita The Humbucker From Hell, joka nimensä vuoksi mielletään supertehokkaaksi tallamikiksi, mutta on tosiasiassa erittäin kirkas kaulamikrofoni, jolla saa esimerkiksi Les Paulin kaulamikrofonisoundin lähelle yksikelaista.

-Kuvissa kaksi Vintage Output -mikrofonia. Vasemmalla Fortitude, joka osoittaa, että mikrofonin teholla ei ole musiikkityylin kanssa paljoakaan tekemistä. Gojira-yhtyeen Joe Duplantier saa siitä äärimmäisen raskaan soundin Telecaster-tyyppisessä signature-kitarassaan. Oikealla perinnehenkinen PAF 59 -humbucker ruusukullanvärisillä kuorilla ja navoilla.

Humbuckerien napojen välitys

Yksi yleisimmistä kysymyksistä kitaran mikrofoneihin liittyen koskee napojen välitystä. Modernien sähkökitaroiden talloissa kielten väli on vintagemalleja leveämpi. Tästä syystä mikrofoneista on kahta versiota: Normal spaced ja F-spaced. Normal spaced mikrofonit istuvat hyvin oikeastaan minkä tahansa kitaran kaula-asemaan, mutta tallassa niiden kieliväli on usein liian pieni, eivätkä mikrofonin navat osu kunnolla kielten alle.

DiMarzio kutsuu leveällä napaväleillä toteutettuja mikrofoneja nimellä F-spaced. Termi viittaa todennäköisesti Floyd Rose tallan leveään kieliväliin. Tosin brittiläinen Bare Knuckle Pickups myy mikrofoninsa G- tai F-spaced -nimillä jotka viittaavat Gibson- ja Fender-välityksiin. DiMarzion nimitys voi siis hyvinkin tarkoittaa samaa. Duncanilla leveän napavälin termi on Trembucker. 

F-spaced mikrofoneja suosittelemme oikeastaan kaikkien nykykitaroiden tallamikeiksi, sillä kiinteätkin tallat ovat nykyään melko leveitä. Leveämpikaulaisiin kitaroihin kuten Edge tai Floyd Rose -talloilla varustettuihin heavykitaroihin voi huoletta valita F-spaced -mikrofonin myös kaula-asentoon. 

Summattuna: Useimmissa tapauksissa valinta menee nappiin kun valitsee kaulamikrofoniksi Normal Spaced -mallin ja tallamikiksi F-spaced -version.

Loppusanoja

Kitaran mikrofoneja on tarjolla todella paljon ja kaikissa niissä on omat puolensa. Mikrofoni on tärkeä osa sähkökitaran signaaliketjua, mutta sen merkitystä jossain määrin myös yliarvioidaan. Olemme kuulleet usein väitettävän, että "soundi tulee kuitenkin suurimmaksi osaksi kielistä ja mikeistä", jota yritämme tässäkin hiukan korjata. Mikrofoni on yksi osa ketjua, joka lähtee soittajasta ja päättyy kitaran kaiuttimeen. Toisaalta kun oikea mikrofoni löytyy, herää kitara suorastaan eloon.

Mikrofoni siis kuljettaa kitaran ominaisuudet vahvistimen toistettavaksi ja lisää oman luonteensa mukaan. Jos jossain kitara-vahvistinkombinaatiossa on esimerkiksi todella paljon keskialuetta, sitä voi koittaa korostaa tai laskea strategisella mikrofonivalinnalla. Tärkeintä mikrofonin valinnassa on kuitenkin löytää vaihtoehto, joka mielellään nappaisi kiinni kitaran luonteen parhaisiin paikkoihin ja olisi sopiva "match" sen tärkeimmän, eli kitaran omistajan soittotyylin kanssa. 

Jos artikkeli herätti kysymyksiä tai tarvitset muuten vaan apua mikrofonin valinnassa, ota yhteyttä myymäläämme. Olemme testanneet järjettömän määrän mikrofoneja eri kitaroissa ja osaamme varmasti auttaa!

Kirjoittanut

Joonas Asikainen